Ennakkoanalyysi MM-kyykän 2019 pro-sarjasta

Tampereen Hervannassa järjestettävät jokavuotiset akateemisen kyykän MM-kilpailut lähestyvät. Sen voi kuulla jo Duon nurkilla pahaenteisenä tärinänä, kun miljoonapäinen ihmismassa valmistautuu kurittamaan maksaansa heitellen samalla puukapuloita sattumanvaraisiin suuntiin.

Tampereella pelataan lauantaina myös kyykkää, nimittäin pro-sarjassa. Pro-sarjaan osallistuvien joukkueiden pelaajakuvauksia ovat saattaneet onnekkaimmat löytää vain uskomattomalla tuurilla, sillä niitä on julkaistu äärimmäisen salamyhkäisyyden vallitessa. Huhu kertoo, että jonkin joukkueen pelaajaprofiilit olisivat olleet näkyvissä ainoastaan Ahvenisjärven lenkkimaastossa yksittäiseen puuhun kaiverrettuna, ja silloinkin vain 24 tunnin ajan. Eräs toinen joukkue on kuulemma julkaistu vain Duon pulsujen tietouteen, ja ainoa tapa päästä käsiksi tähän tietoon on nauttia pullo lasinpesunestettä veljellisissä tunnelmissa kadunmiesten seurana.

Ennakkoraportin eteen joutuu joskus tekemään suuriakin uhrauksia, mutta nyt olemme saaneet selville pro-sarjassa pelaavat joukkueet. Valitettavasti itse pelien seuraaminen jää tänä vuonna vähemmälle dramaattisesti heikentyneen näkökykymme johdosta.

Pro-sarjassa kilpailee tänäkin vuonna kuusitoista joukkuetta. Tapahtuman järjestävä Tea Club kutsui puolet pro-sarjan joukkueista, toinen puolisko valittiin joukkueiden lähettämien hakemuksien perusteella. Tässä on arviomme mukaan ne joukkueet, joita pro-sarjassa kannattaa seurata:

Susirajan Legenda feat OAMK PJ:t

Tämän vuoden WCOKissa välierissä sulanut kokoelmajoukkue lähtee Tampereen kisoihin yhtenä selvänä ennakkosuosikkina. Viikon takaisessa PoWiCupissa hieman eri kokoonpanossa esiintyneet Seppänen ja Miettunen pelasivat lappeen Rannoissa äärimmäisen vakuuttavaa peliä. Tämän valossa on syytä uskoa, että sulamiset on unohdettu ja Tampereen kisoihin lähtee iskukykyinen ryhmä Oulun Akateemisen Mölökky- ja Kyykkäseuran puheenjohtajia ja yksi Oulun epäonnistumisesta sisuuntunut legenda.

Parhaimmillaan pelkkää plussatulosta pelaava nippu voi hyvälle pelipäälle sattuessaan marssia vakuuttavasti pro-sarjan voittoon. Nähtäväksi jää, hidastavatko plussakelit ja mahdollinen räntäsade SuRaLen menoa Tampereella.

Tekniikan Ihmelapaset

Puolet oululaisen TekLan kokoonpanosta voitti pari viikkoa sitten WCOK-mestaruuden Oulussa VVWVV:n kokoelmajoukkueessa. Tampereen kisoja varten TekLan riviosasto on palannut yhteen perinteisemmän lakaisuosastonsa kanssa. Vain aika näyttää miten TekLassa nelospaikkaa pelaava Parkkila pärjää vertailussa legendaarisen lakaisujumala-Iiron kanssa.

TekLa on niittänyt menestystä viime vuosina. Suomen kovatasoisimman akateemisen kyykkäliigan, OKL:n mestaruudet kausilta 15-16 ja 16-17, MM-kyykän pro-sarjan voitto vuodelta 2016 ja WCOKin voitto vuodelta 2018 kertovat joukkueen menestystarinaa. Toistaiseksi TekLa on voinut luottaa avauskaksikkoonsa Piippo-Lahtinen kuin kallioon. Tämän vuoden WCOKin finaalissa Piippo suoritti tasaisen varmasti. Samassa finaalissa kakkosheittäjä Lahtinen nousi suosta sankariksi poistettuaan muutaman epäonnistuneen heiton jälkeen kolme tornia puhtaasti siivoten samalla akan takakentältä, näin pelastaen VVWVV:n pelin tällä uskomattomalla heitollaan.

TekLa on näissä kekkereissä selkeästi yksi ennakkosuosikeista.

Suppohauet

Kivenkova kestomenestyjä Oulusta hakee uusintaa vuoden 2017 MM-kyykkämestaruudestaan. Parin edellisen viikon aikana SuHa on käynyt WCOK-finaalissa häviämässä VVWVV:n tähtisikermälle, ja lappeen Rannoissa voittamassa PoWiCup-mestaruuden vuosimallia 2019.

Suppohauet lähtee Tampereen kisoihin hieman muunnetulla kokoonpanolla. Lappeenrannan reissulla Donnia korvasi AiMistakin tuttu Inkeri Sairanen. Tällä kertaa puuttuu sen sijaan Erosen Antti ja Enni Yliranta. Korvaajiksi on löydetty kovan luokan kesäpelaaja Ari Kautto ja oululaistaustainen kyykkäveteraani Juuso Räsänen.

Nähtäväksi jää, kumpi SuHan kovista riviheittäjistä pelaa ykköspaikkaa. Sekä Suppis että Kautto ovat molemmat hoitaneet sitä pestiä kunnialla kuluvan talven aikana. Kautto pelasi Oulussa SuRaLen kokoonpanossa ykköspaikkaa, ja suoriutui erinomaisesti. Oli miten oli, Donni saanee joka tapauksessa pelata omalla paikallaan, eli kolmosena. Näiden päätelmien valossa voimme loogisesti todeta, että Juusos heittää nelospaikalta.

Yleensä tasaisen varmasti suoriutuva SuHa on Tampereella yllätystekijä. Miten kokoonpanon uudet palaset loksahtavat kohdilleen? Potentiaalia joukkueessa piisaa.

aitoa_menoa

Viimeisimpien tietojen mukaan AiM lähtee MM-kyykkään samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Tämä tarkoittaa, että vakuuttavia otteita viime vuoden OKL:n finaalipeleissä esittänyt Inkeri Sairanen ei edusta MM-kyykässä punanuttuja.

Kovan luokan joukkueesta on tästä huolimatta kyse. Kaksi kovaa konaheittäjää, Ville Vainionpää ja Petteri Törmänen, tulevat toimittamaan kyykkää ulos pelineliöstä sellaiseen tahtiin, että heikompia hirvittää. Kolmosheittäjä, seuran kovimmaksi jätkäksikin tituleerattu Markus Toratti pystyy poistamaan yhden ja kahden tornin paikkoja sellaisella varmuudella, että Iirolle ei meinaa jäädä kuin muutamia hassuja kyykkiä lakaistavaksi.

AiM on ehkä hivenen kärkikokoonpanoja perässä, mutta pystyy hyvin onnistuessaan haastaamaan joukkueen kuin joukkueen.

Anaalivandaalit

Treenipelit on pelattu, ja edellisen parin viikon aikana AV:n Lauri Hokkinen on kiertänyt Oulun ja Lappeenrannan harjoitusleireillä etsimässä kisakuntoaan. Oulussa peli oli vielä paikoin hukassa, ja Hokkinen tiputettiinkin heittämään nelospaikkaa Ruoveden jättiläisen ottaessa ykkösheittäjän vastuut valtaville harteilleen. Lappeenrannassa peli oli jo enemmän totutun kaltaista. Puolen vuoden pelitauon jälkeen Hokkinen alkaa vihdoin olla sellaisessa vireessä, että hän tulee itseoikeutetusti ottamaan haltuunsa AV:n ykkösheittäjän paikan Tampereen kotikisoissa. Hokkinen tulee heittämään rivistä viisi tornia kerrallaan, mutta valitettavasti pari viereistä tornia tulevat kaatumaan akoiksi kartun aiheuttaman paineaallon voimasta.

Monipuolisuuden erikoismies Miika ”Iskelmätähti” Sorvali pystyisi pelaamaan tässä kokoonpanossa käytännössä mitä tahansa paikkaa. Vielä ei ole selvää heittääkö Sorvali kolmen tornin poistojaan kakkospaikalla, vai annetaanko kakkosheittäjän vastuu Reunalle, jotta Sorvali voi tarvittaessa poistaa hankalia linjoja kolmosheittäjän vuorolla.

Varmaa lienee kuitenkin, että Topi heittää neljäntenä. Odotettavissa on muutama hauki, sillä AV:n kolme ensimmäistä heittäjää tulevat jättämään Topille valitettavan vähän siivottavaa.

AV ottaisi mielellään Heikki Mikkolaisen tarjoamat konapoistot ja kotipanimotuotteet tuekseen myös Tampereen kisoihin. Tämäkin AV-kokoonpano on kuitenkin iskukykyinen, joten menestystä saattaa olla odotettavissa.

Skepparklubben

Hieman muita kärkitason joukkueita perässä tulee lappeen Rantalainen veteraanikokoonpano Skepparklubben.

WCOKissa Skepparit pelasivat hieman muunnetulla kokoonpanolla, ja ylsivät hienoilla suorituksillaan jopa neljännelle sijalle. Kohtalo PoWiCupissa oli samainen neljäs sija Skeppareiden hävittyä Anaalivandaaleille pronssiottelussa. Kyseistä mittelöä seuranneet eivät tosin ole vieläkään täysin varmoja siitä, taistelivatko joukkueet voitosta vaiko häviöstä.

Skeppareita ei voi suorilta veikata turnauksen voittajiksi, mutta yksittäisiä otteluita he voivat hyvinkin napata kovemmiltakin vastustajilta.

DDR:n Naisvoimistelijat

Perinteikäs tamperelainen kyykkäseurue on päättänyt palata pro-sarjaan vakavasti otettavalla kokoonpanolla. Viime vuonna pro-sarjassa herätti suurta ihmetystä, kun jossain määrin kuuluisan DDRNV:n kokoonpano koostui muutamasta paikalliselta ala-asteelta värvätystä junioripelaajasta. Vielä suurempaa ihmetystä herätti se, että nuorisopelaajat pelasivat vain hieman huonommin kuin DDRNV:n varsinainen kokoonpano.

Nyt on kuitenkin toinen ääni kellossa, sillä DDRNV:n leireistä on kuulunut suurta uhoa tämän vuoden kokoonpanon laadusta. Erikoisreportterimme on saanut tietoonsa, että yksi DDRNV:n pelaajista aikoo treenata ennen kisoja. Loput pelaajista suorittavat treeniheittonsa alkulohkon aikana.

Naisvoimistelijat pystyvät todennäköisesti kamppailemaan tasaväkisesti TAKS:n ja Anaalivandaalittarien kanssa. Täytejoukkueet pitäisi hoitua rutiinilla, ja turnauksen varsinaiset kärkijoukkueet tulevat antamaan Naisvoimistelijoille epämukavan pöllytyksen itä-saksalaisten raapiessa kasaan -20:a muistuttavan ottelukeskiarvon.

Tampereen Akateeminen KyykkäSeura

Tampereelle hiljattain perustettu akateeminen kyykkäseura ei ole saanut raavittua kotikisoihinsa kovinta mahdollista kokoonpanoa. Kommenttia tähän skandaaliin on penätty viikon päivät TAKS:n vastuuhenkilöiltä, ja erinäisiä säälittäviä selityksiä on kuultu. Selitykset eivät kuitenkaan auta, kun Haukikuningas Kovero avaa pelinsä kahdella pomppuhauella. Parhaana päivänään Kovero on mainio riviheittäjä, mutta miehen sipuli on tunnetusti sieltä heiveröisimmästä päästä. Joukkueen oletettu kolmosheittäjä Janne Lehtimäki voi hyvälle pelipäälle sattuessaan heittää hyvääkin tulosta. Vastustajalle huutelu lienee silti Lehtimäen ehdoton vahvuus, ja siinä tamperelaiset tulevatkin pärjäämään kiitettävästi, vaikka pelitulokset eivät välttämättä miellytäkään silmää.

Joukkueen viimeiset toiveet on asetettu TAKS:n nykyisen puheenjohtajan, Reima Hyvösen harteille. Tämä konaukko on löytänyt hyvän pelivireen, joten ainakin yksi mies TAKS:n kokoonpanossa tulee poistamaan tornia rivistä kiitettävään tahtiin.

Anaalivandaalittaret

Naisten sarjassa viime vuosina SuHan naisten kanssa tiukasti kamppailleet kauniimmat anaalivandaalit tekivät viime kaudella päätöksen siirtyä pro-sarjaan. Naisten sarjassa ei selvästi ollut riittävästi haastetta.

Haasteita vandaalittarilla on tosiaankin edessä, sillä pro-sarjassa tulee monta erittäin kovaa tekijää vastaan heti alkulohkossa. Pelejäkin tulee enemmän kuin naisten sarjassa, joten vandaalittarien on syytä varautua lämpimästi päivän koitoksiin.

Ainakin joukkueen oletettu ykkösheittäjä Natalia Kovru on kovassa vireessä ankaran treenikauden jäljiltä. Toisaalta Outi Potila on pienimuotoinen mysteeri, sillä hän katoaa aina treenikauden ajaksi Kurun pimeisiin metsiin, ja poistuu metsästä korkeintaan kaksi kertaa vuodessa, kerran Hiukkaskyykkää, ja toisen kerran MM-kyykkää varten.